Valtuusto ei antanut tukea elinkeinoyhtiön suunnitelmille edistää liikenneasematontin rakentamista

Valtuustoryhmät kokoontui palaveriin viimeisen kaupunginvaltuuston jälkeen. Yksi keskustelun aiheista oli liikenneasematontin rakentamisen vauhdittaminen. Elinkeinoyhtiö ja kaupunginjohtaja halusivat tukea suunnitelmille joissa perustettaisiin liikenneasemantontin osalta kiinteistöyhtiö, joka veisi aktiivisesti eteenpäin liikenneasematontin rakentamisen aloittamista sekä etsisi hankkeeseen halukkaita sijoittajia.

Talousarvion yhteydessä valtuusto on linjannut yhdeksi keskeiseksi elinkeinoyhtiön tavoitteeksi liikenneasematontin rakentamisen vauhdittamisen. Nyt tehtiin konkreettinen avaus hankkeen alkuun saamiseksi. Hankkeen joka lisäisi elinvoimaa ja imua kaupunkiimme. Harmi, että valtuutettujen palaverissa perussuomalaiset sekä osa Sdp:stä oli voimakkaasti yhtiön perustamista vastaan. Valtuuston keskustelun pohjalta voi vetää vain yhden johtopäätöksen, tarvitaan lisää keskustelua. Luottamus oli osalla valtuutetuista olematon, sen rakentamista tulee jatkaa.

Ikaalisten työttömyysprosentti huitelee nyt yli 16 prosentin. Se on Pirkanmaalla yksi korkeimmista ja kasvanut voimakkaasti viimeisten vuosien aikana. Ikaalinen on osa teollista rakennemuutosta ja työpaikkoja onkin lähtenyt nimenomaan teollisesta tuotannosta. Nyt olisi tekojen aika. Kaupunki ei voi synnyttää uusia työpaikkoja joita nyt tarvitsemme, mutta kaupunki voi halutessaan parantaa yritysten toimintaedellytyksiä ja toimintaympäristöä. Yksi näistä toimista olisi vauhdittaa liikenneasematontin ja siihen rakentuvien liiketilojen rakentamista.

On useita syitä miksi kiinteistöyhtiönä hankkeen eteenpäin vieminen on järkevää. Yksi syy liittyy kunnalliseen byrokratiaan, esimerkkinä vaikkapa hankinnat, joissa julkisen toimijan pelisäännöt ovat usein raskaampia. Valtuustossa ja lautakunnassa päätöksiä tehneenä on pakko myöntää, että kunnallinen päätöksenteko (ja etenkin se päätöksistä valittaminen) on pahimmillaan raskasta ja hidasta, melkeimpä takaperin menemistä. Valtuutettujen keskuudesta esitettiin väite jossa uuden osakeyhtiön perustaminen lisäisi byrokratiaa. Tilanne on kuitenkin päinvastoin, kun päätöksentekokyky nopeutuu, myös toiminta ketteröityy.

Vielä tätäkin tärkeämpi syy uuden yhtiön perustamiseksi liittyy pääomaan. Elämme pääomaköyhässä maassa ja sen pienessä kaupungissa. Pääoman löytäminen paikkakunnan hankkeisiin on usein monen mutkan takana. Kiinteistöyhtiön perustaminen antaisi mahdollisuuden käyttää hankkeeseen laajempaa omistuspohjaa ja yksityistä pääomaa. Samalla voimme todeta, että yksityinen yritys jonka omistuspohjassa kaupunkikonserni jää vähemmistöön, on ainut todellinen vaihtoehto hankkeen saattamiseksi eteenpäin. Jo nyt paikkakunnalla toimivat huoltamoyritykset ja yrittäjät täytyy huomioida kilpailuneutraliteetin näkökulmasta. Sama mahdollisuus menestyksen rakentamiseen on oltava jokaisella.